Tehtävä metsässä

Oli pimeä torstai-ilta. Kalenterissa häämötti lauantai, jolloin kaiken piti olla valmiina. Mielessäni oli puolialaston ruumis ja rikkoutunut viinilasi ison peilin päällä. Peilistä heijastui musta tähtitaivas, jossa bordeauxin punainen viini sekoittui vereen. Mutta ruumis puuttui.

Tein siis ratkaisuni ja lähdin ajamaan Aulangon metsään. Ensilumi putoili hiljalleen maahan, mutta ympärillä oli mustaa ja pimeää. Pysäytin auton ja suuntasin sen valot kohti majaa. Astuin ulos autosta ja kiinnitin kameran jalustaan.

mysteeri-1

Auton valokiilat valaisivat majan. Metsästä alkoi kuulua ääniä. Eläimiä, ehkä lintuja, selitin itselleni. Tunne sisälläni muuttui epämiellyttäväksi. Musta metsä pelotti. Muutama laukaisu. Hyppäsin autoon ja ajoin metsän halki kotiin. Ehkä saisin hoidettua asian huomenna.

Mieheni lupasi lähteä mukaani. Pelkäsin, että hän peruu lupauksensa.15027566_1175621199151657_2338730077633647524_n Perjantai-ilta oli yhtä musta kuin torstaikin. Lähdimme matkaan. Tie oli luminen ja liukas. Parkkeerasimme auton samaan paikkaan kuin edellisiltana. Pitkät päälle. Siinä se maja oli. Mustien puiden oksilla oli valkoista. Astuin ulos, mies jäi autoon näpräämään puhelintaan.

Siirryin autosta kauemmas, paikasta toiseen. Halusin nähdä majan eri kulmista. Laukaisu toisensa perään. Tieto, että mieheni istuu autossa, rauhoitti mieltäni. Työskentelin tunnin ja olin valmis. Koputin auton ikkunaa. Mennään.

img_3446

img_3482

Auton valot halkoivat pimeää metsää. Valkoinen tie kiemurteli edessä. Ruskeat puut muodostivat huojuvan kujan. Olin helpottunut.

Käynnistin koneen ja latasin kuvat koneelle. Valitsin muutaman ja tallensin ne projektin yhteiseen kansioon. Kansio oli tyhjä muiden osalta. Epäilykseni alkoi herätä.

Lauantaiaamuna valmistauduin lähtöön. Vilkaisin vielä projektikansioon. Epäilykseni voimistui. Miksi olin ainoana hoitanut tehtäväni?  Klikkasin uuden tiedoston auki. Olin erehtynyt kuukaudella päivästä.

Olin tehnyt kerrankin tehtävän ajoissa. Mystinen kuva oli otettu.

 

Vaahterapiha, valokuvaus

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s