Täältä tullaan Pietari!

kaarina

Olen hämeenlinnalainen kuvataiteilija. Taide on minulle se punainen lanka elämässäni. Teen taidetta sekä kerään taidetta. Minulla on ollut taidenäyttelyitä eri puolella Suomea. Ateljeeni on Hämeenlinnassa Taidekasarmilla. Taiteen tekemisen ohella olen työskennellyt mainosalalla noin kaksitoista vuotta. Tällä hetkellä pyöritän omaa suunnittelutoimistoani nimeltä KaaDesign. Toimistoni on Hämeenlinnan keskustassa. KaaDesign on ollut toiminnassa noin seitsemän vuotta.

Mainostoimistotyö vie aikaa taiteen tekemiseltä, mutta nautin paljon kummastakin. Vapaa-aikani jää kyllä kieltämättä välillä hieman vähiin. Nyt ajattelin yhdistää työn ja vapaa-ajan ja hain Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön asuntoon Pietariin kuukaudeksi asumaan.  

En ole ikinä aikaisemmin käynyt Venäjällä ja sanavarastonikin rajoittuu muutamaan sanaan, mutta odotan matkaa innolla. Tavoitteenani on tutustua Pietarissa gallerioihin, taiteeseen ja taiteen tekijöihin sekä muihin suunnittelijoihin. Erityisesti venäläinen nykytaide kiinnostaa minua paljon. Ja olisihan se hienoa tuota sanavarastoaankin vähän kartuttaa.  

Blogini kautta haluan kertoa teille lukijoille sanoin ja kuvin mitä kuukauden aikana Pietarissa näen ja koen. 

ateljee

Ateljeeni Poltinahon Taidekasarmilla Hämeenlinnassa

finlandia minun silmin

Finlandia minun silmin, 2014, Kaarina Helenius 

ei hetkeakaan

Ei hetkeäkään, 2009, Kaarina Helenius

businessman

F**k, I wanna be a businessman! 2014, Kaarina Helenius

Kaarina Helenius

 

Mainokset

2 kommenttia

  • Tervetuloa Pietariin! Ihan maallikkonakin uskallan sanoa, ettei tämä kaupunki taiteen puolesta petä (: Onko sinulla jo piiiitkä lista kohteita etukäteen katsottuna?

    • kaarinahelenius

      Kiitos kiitos. Kiinnostavia kohteita on löytynyt ja löytyy koko ajan yhä lisää. Heh. Ja ettei liikaa vapaa-aikaa jäisi niin taitan asiakkaani kirjaa Suomi-talossa asuessani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s