Tunteella tehty koti

Maria Kaisa

Sädehtivä sisustustaiteilija Maria Kaisa Hast on tehnyt valtavan sisustusurakan 1938 rakennetussa kodissaan. Maria Kaisa ei ollut oikein varma, miksi häntä voi kutsua, kun tausta on tekstiilisuunnittelussa, sen lisäksi on kolme erilaista ammattitutkintoa sisustusrakentamisesta, sisustuspintakäsittelystä ja sisustamisesta.

Maria Kaisa on sielultaan ja sydämeltään taiteilija, joka haluaa itse toteuttaa ideansa uniikisti ja ammattitaidolla. Maria Kaisa ei pidä 1938 rakennettua taloa rakennusarkkitehtoonisena kaunottarena, eikä siksi koe, että talo olisi pitänyt remontoida tai sisustaa tittyyn tyyliin. Nyt se on remontoitu ja sisustettu ”sen näköiseksi kun huvittaa”.

Maria Kaisa ei ole ostanut yhtään esinettä sisustusliikkeistä, vaan kaikki ovat löytöjä kirppiksiltä, roskalavoilta ja vinteiltä. Muutama kodinkone on ostettu uutena ja puuseppää on käytetty tekemään esimerkiksi osa keittiön kaappien ovista. Omia työtunteja ei ole säästelty, vaan kaikki on tehty todella kauniisti purkamisista ja puhdistamisista viimeisiin pistoihin ja siveltimenvetoihin. Tällaista kotia ei saa rahalla.

olohuone

Olohuonetta koristaa uuni ja kauniskuvioinen tapetti.

cd-hylly

Cd-hyllyt ovat Maria Kaisan miehen idea: vanhat kaljalaatikot.

pallot

Esineet on aseteltu kauniisti hyllyyn.

Ruokatila 2

Olohuoneesta avautuu näkymä valoisaan ruokatilaan.

ruokatilan seinä

Seinän pinta on hienosti käsitelty ja teos seinällä on Maria Kaisan tekemä. Vuokia ja erilaisia keittiötarvikkeita voi käyttää näinkin.

ruokapöytä

Ruokapöytä on teetetty mittatilaustyönä puusepällä. Pitkän pöydän jalat on mitoitettu niin, että tuolit sopivat juuri oikein pöydän alle ja istujilla on riittävästi tilaa.

kukkaruukut

Sisustukseen on tuotu muistoja lapsuudesta: mummo käytti vihreäreunaisia emalisia vateja ja purkkeja kukkaruukkuina.

tarjotin pöydällä

Esineissä saa näkyä ikä ja käyttö.

Keittiö 2

Keittiön kaapit ovat Hauhon ja Kalvolan koulujen talkkarien asuntojen vanhat keittiöt. Osa kaapinovista on teetetty vanhan mallin mukaan puusepällä.

keittiö 1

Keittiön saarekkeen kivitaso on kierrätystä eli se löytyi valmiina. Puuseppä teki siihen sopivan kaapisto-laatikostoyhdistelmän.

keittiö 3

Käyttöesineet ovat kauniita ja kelpaavat somisteeksi Maria Kaisalle. Hän ei tee kotiinsa kynttiläasetelmia, vaan hankkii käyttöesineitä, jotka ilahduttavat silmää.

pilkkumukit

Iloiset pilkkumukit ovat Unkarista.

tuolinpäällinen

Jakkara on kierrätystä. Se on maalattu uudelleen ja Maria Kaisa on ommellut siihen huovasta päällisen. Taidetta.

puuhella

Yksi uutena ostetuista tuotteista on Acunza-puu-uuni.

smeg

Ja toinen Smegin jääkaappi.

keittiön seinä

Yksi keittiön seinistä on tehty vanhasta puusta. Jokainen kohta on puhdistettu huolella ja nöyhtä on poistettu. Jotta puun pinta kuitenkin näyttäisi hopeiselta nöyhdältä, on se käsitelty hopelasyyrilla. Pinnassa on vesiohenteinen paneelilakka. Ja seinästä voi löytää myös linnunkolon. Koristeeksi seinälle on ripustettu yli satavuotiaat kangaspuun polkimet.

makuuhuone

Makuuhuoneen komistus on punamaalilla maalattu hirsiseinä. Vanhat rautasängyt sopivat hyvin tyyliin.

seinä

Sängyn oikeanpuolinen seinä on kuvioitu paperilla, joka on aseteltu ryppyyn seinälle ja sitten maalattu päälle.

krakeloitu seinä

Vastakkaisella seinällä on upea krakelointimaalaus.

tyynyt

Tyynyjen väri jatkaa punamullan värejä…

makkarin matto

… ja villainen nukkamatto huoneen lämmintä tunnelmaa.

kylppäri 1

Kylpyhuone on Maria Kaisan taidonnnäyte mosaiikkitöistä ja laatoituksesta.

Kylppäri 2

Kaappi on teetetty mittojen mukaan. Lasitason Maria kaisa on maalannut itse ja se on samaa sävyä maalatun seinän kanssa.

Eteisen pöytä

Eteisen pöydällä on kaunis kokoelma matkamuistoja: portierin kello, vesivärimaalausastia… Myöskin tämän pöydän lasin Maria Kaisa on maalannut itse.

Tähän taloon palaan vielä!

Silloin yksityiskohtia sisustuksesta ja mahdollisesti vinkkejä tekemiseen Maria Kaisalta.

Sisustusopas – sisustuslehti verkossa
Seuraa facessa https://www.facebook.com/Sisustusopas?ref=hl

Mainokset

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s